Harjurannan Nuorisoteatteri ry:n toteuttama Turvallinen satama -hanke on valmistunut. Hankkeen avulla Varkauden Matkailusatamaan on hankittu defibrillaattori tarvittavine lisävarusteineen.

Hankkeen tavoitteena on lisätä turvallisuutta satamassa ja sen lähialueilla sekä parantaa valmiutta toimia äkillisissä hätätilanteissa. Hankkeen konkreettisena tuloksena satamassa on nyt defibrillaattori, jonka avulla sydänpysähdyksestä kärsivälle voidaan antaa nopeasti ensiapua.

Defibrillaattori sijaitsee tällä hetkellä satamakahvilan kahvilatilassa. Keväällä 2027 laite siirretään sataman huoltotiloihin siten, että se on tarvittaessa saatavilla myös kahvilan ollessa suljettuna.

Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Kehittämisyhdistys Mansikka ry:n kautta.